On mennyt sisätiloissa päivät. Lenkkeilty on lähinnä ennen ja jälkeen auringon. Tänään varmistettiin, että ollaan liikkeellä päiväsaikaan.
Minä en ymmärrä tuota maan potkimista ollenkaan. Monet koirat näyttävät tekevän sitä. Jawa potkii aina, kun on merkkaillut. Outoa mielestäni tuollainen uhoaminen.
Jawa taas ei taida ymmärtää piehtaroimista.
Näin erilaisia sitä ollaan. Jawa on ruvennut vähän huomauttelemaan isommille koirille. Pieniä se ei erityisemmin noteeraa. Mutta esim. kaverilleni Rivalle haukkui, jolloin Riva raivostui niin, ettei omistaja meinannut saada sitä rauhoittumaan. Rivalla oli tappamisen meininki.
Jawa on taas saanut kehuja ja ylistystä ulkonäöstään ja luonteestaan. Minä kestän sen kuin mies ;) Aamulla taas yksi kyseli, mikä koira tuo on, kun on niin komea. Lisäsi sitten "En minä mitenkään aliarvio tuota toistakaan, mutta kun tuo on niin omintakeisen värinen." No, tähän on totuttu!
Katsottiin vielä auringonlasku yhdessä. Sitten "pomo" meni tapaamaan jotain ystäväänsä ja vähän myöhemmin Jawa meni kotiinsa. Nyt palataan arkeen eli "pomo" menee taas huomenna töihin.
Katsottiin vielä auringonlasku yhdessä. Sitten "pomo" meni tapaamaan jotain ystäväänsä ja vähän myöhemmin Jawa meni kotiinsa. Nyt palataan arkeen eli "pomo" menee taas huomenna töihin.
On ne niin upeita nuo kaverukset yhteisissä kuvissaan.
VastaaPoistaMûmakille on haaste Párekin blogissa.
Kiitos kehuista ja haasteesta.
Poista