Maanantai ja töitä

..."pomolla" siis töitä, ei minulla. Minä odottelin kotona. "Pomo" kävi vesijuoksemassakin ja unohti uimapukunsa hallille. Kuvitteleekohan se, ettei sitten tartte enää ikinä vesijuosta?

Lenkeille pääsin tänään hyvin, sillä "pomo" oli huolestunut mahani toiminnasta. Ei siinä nyt suurempia ongelmia ollut. Ei tullut ollenkaan kakkista, joten "pomo" saa jatkaa hermoiluaan. Minä otan tyynesti. Ulkona on selvästi jo syksyistä. Kylmää etenkin aamuisin ja ruskanvärejä kaikialla. Pitää turkki vaihtaa talvikuosiin.

Tuparit

Aamu taas venyi, mutta fiksusti "pomo" vei minut lenkille kesken touhujensa. Se pesi, kuori, pilkkoi, raastoi kaikenmaailman juureksia ja tietenkin niitä iänikuisia kesäkurpitsoita. Kokkausta siis koko sunnuntaiaamu.

Mutta ennen puoltapäivää lähdettiin metrolle. 

Mentiin Jawan luo. Siellä oli tupaantuliaiset. On se kyllä oikein tupaantuliaisten arvoinen asunto.  Mutta onhan se Jwan koti, joten siellä piti muistaa olevansa vieras.

Kyllä minä osaan suhtautua kunnioittavasti, jos on tarvis.

Mutta helpompaa on, jos voi olla oma itsensä.

Nämä oli kunnon bileet, joissa tarjoiltiin syötävää myös koiravieraille eli minulle.

Minä kyllä vähän mokasin. Tuli ripulikakka keittiön ovella :( Näin minulle ei ole koskaan käynyt. Taitaa olla ollut liikaa stressiä viime aikoina.

Mutta eihän muistella pahalla.

Puistoilua

Aamulla "pomo" kyllä heräsi ajoissa, mutta kuhnaili jotain niin pitkään, että lenkkini jäi aika lyhyeksi.

Aamu oli todella kaunis, joten olisi sitä voinut kunnolla lenkkeillä. Mutta ei kun pikapisut ja kotiin, jotta "pomo" ehtii taas kursseilemaan. Mutta en minä valita. Kiltisti kotona odottelin.

Olisko "pomolla" kuitenkin ollut huono omatunto, kun vei minut koirapuistoon palattuaa.  Siellä oli kavereitakin. Juoksin joukon jatkona pitkän aikaa. Kamut lähti, mutta me jäätiin vielä. Tuli siis sittenkin reilusti liikuntaa tälle päivälle.

Aurinko oli laskemassa, kun palattiin kotiin.

Kalliolta oli hyvä seurata, kun useammat koirat lenkkeilyttivät omistajiaan.

Eikä noissa parvekkeen näkymissäkään ollut mitään vikaa.

Perjantaita eläkeviikkojen lopuksi

Mummoilemaan mentiin aamusta ja päivä sujui kuten päivät sujuu.

Olin aika intopiukeena, kun "pomo" palasi Ennin hakureissultaan. En minä oikein totu tuohon vieraassa paikassa yksin olemiseen. Mutta onhan se sitten kiva, kun on kiva :)

Kotiinpalattua "pomo" lähti taas heti. Meni jollekin kurssille. Ja kun lopullisesti kotiutui, levitte ruokia pöydälle. Pakko oli yrittää saad osansa,

Huurteinen aamu

Aamusta tuttua tietä mummoilemaan. Alan osata tämän reitin. Aina on yhtä ihana ottaa riehunnat pihalla ja mennä sitten moikkaamaan väkeä.

Pikku E on kyllä mukava pentu. Siedän tosi hyvin kaikkea, sitäkin, että se kiskoo hännästä ja turkista ja kaivelee silmiä ja korvia. "Pomo" taitaa kestää huonommin, kun kieltää aina Pikku Eetä. Kiellosta seuraa aina korviasärkevä parku. Pikku E ei kestä kieltoja.

Mutta meillä siis menee hyvin :)

Aika rauhallinen päivä oli. Jouduin taas pitämään huolta koko talosta ja tontista, kun "pomo" ja Pikku E hakivat isomman En tarhasta kotiin. En minä siitä tykkää, mutta teen tietenkin, mitä täytyy. Kylmä päivähän nyt oli, joten ei tuo sisäily haitannut. Kävin kyllä välillä pihalla haukkumassa naapureita ja ohikulkijoita ja iltalenkki hoitui, kun käveltiin kotiin.

Sadonkorjuupäivä

Kylmää oli yöllä ollut. Nurmikko oli jäässä tuolla alhaalla. "Pomo" ajatteli kuitenkin velvollisuudentuntoisesti lähteä katsomaan, olisko kasvimaalla vielä jotain. Arvatkaa ilahtuiko se, kun kesäkurpitsatkin olivat vielä kunnossa ;) Nyt se kiroilee, että mihin ne viisi jättikokoista vielä saadaan mahtumaan, kun joka paikka on ennestään täynnä kesäkurpitsasäilykkeitä ja ruokia.

 

Oli siellä vielä porkkanoitakin, isoja. Näitä pieniä minä sain rauhassa kannella. Isot "pomo" kantoi kotiin.

 

Härkäpavuista "pomo" huoli vain ne pavut sieltä sisältä, joten minä piilottelin maahan kaikki tyhjät kuoret. Siinä riitti touhua. "Pomo" varoitteli minua syömästä niitä, sillä raa'at pavut ovat kuulemma myrkyllisiä. Niinpä "pomo" keittikin ne pavut kotona ja yritti tunkea pakastimeen. Pakastimeen meni myös keitettyäheinää, josta osa oli punaista, osa keltaista ja osa vihreää. Kun ihmettelin, että miksi pakastaa noin pahanmakuista heinää, kun parempaakin olisi saatavilla, "pomo" kertoi, että se on mangoldia. Kuvitteleekohan se, että hieno nimi tekee heinästä parempaa. Kaikenlisäksi se pitää keittää eli "ryöpätä", jotta vaaralliset aineet vähenevät. Olisko tämä "pomon" uusi dieetti, pahanmakuista, myrkyllistä heinää?

Punajuuria vielä kaivettiin mukaan, tai siis "pomo" kaivoi. Minä tarkkailin mahdollisia vaaratekijöitä.

Päivästä kehkeytyi kaunis. No, pieniä sateenryöpsähdyksiä välillä, mutta eipä niistä haittaa, kun oleiltiin lähinnä sisätiloissa kuten yleensäkin kauniina päivinä. Lenkit tehtiin kuivassa säässä. Illalla "pomo" kävi vielä kirjastossa neulomassa. Siellä oli Novellikoukku.

Viilenevää, tuulenevaa

Rennosti aloitin aamun. "Pomo" stressasi itsensä aamuyöstä hereille, mutta pääsi kuitenkin ylös taas, kun kello soi.

Minä jatkoin unia kaikessa rauhassa viime tippaan.

Tuttua tietä sitten mentiin kylmässsä aamussa kohti mummotettavia.

Pikku E oli äitinsä synttäreiden kunniaksi hylännyt neljän raajan varassa etenemisen ja siirtynyt kävelyyn.

Päivä meni  perinteisesti.

Illalla sitten ihailtiin kaunista auringonlaskua.

Aurinko laskee taas kohta hyppyrin taakse.

Aamulla piti mennä kasvimaalle heti herättyä, mutta kun satoi, tehtiin vain pieni lenkki.

 

 

Minä menin nukkumaan. Ripustin varmuuden vuoksi sängyn päätyyn kyltin, joka selkeän yksiviivaisesti kieltää japanilaisten koirien nukkumisen täällä. Ettei "pomo" vain rupea kuvittelemaan hankkivansa jotain shibaa. Minun levätessä "pomo" kävi vesijuoksemassa. Silloin olisi ollut hyvä ilma, mutta eihän sillä ole merkitystä, kun on sisätiloissa. Ja vesijuoksun jälkeen "pomo" ei jaksanut mitään.

Iltapäivällä huomattiin, että meidän polku on suljettu. Miten tästä mennään, kun edessä on vain haaparyteikköä. Tätä kautta on kuitenkin jo yli viisi vuotta menty lenkille. Nyt on sitten pakko kiertää.

Ja eikös vain lisää esteitä ollut edessä. Keskelle tietä oli kaivettu valtava kuoppa, joten kiertämään taas. Onhan tämäkin vaihtelua elämän yksitoikkoisuuteen.

Se halonhakkaaja tai mikä lie haapojen vihaaja oli riehunut myös meidän kodin nurkalla. Kaikki pikkupuut oli lyöty nurin. Kait tässä joku idea taas on vai ihanko huvikseen joku näitä tekee. Jäämme odottamaan.

Syyspäivän tasaus

Vielä hetken aurinko on täällä pohjoisella pallonpuoliskolla. Tänään klo 23:44 Suomen aikaa aurinko on päivä tasaajalla ja siirtyy puoleksi vuodeksi valaisemaan eteläistä pallonpuoliskoa. "Pomo" oli keksinyt juhlia tapahtumaa, joten meillä oli vilskettä. Mukavasti sujui juhlat vaikkei minulle mitään herkkuja irronnutkaan. Parhaani mukaan kyllä esitin nälkäistä koiraa, mutta uskoivat enemmän "pomoa", joka kielsi herkut. Kiva päivä kuitenkin. Kaunista ja lämmintä enimmäkseen, jotain pikkuisia sadekuuroja välillä. Ja lenkit hoidettiin ja ruokaa tarjoiltiin. Joten mikäs tässä. Lepopäivä eilisen jälkeen.

Heinolassa jyrää

 Heinolassa jyrää,
Heinolassa jyrää,
Heinolassa jyrää.

Ei koskaan jyrää paremmin ja pois ei mieli tee,

Lunni ei tahdo!

Aamu oli sumuinen ja nousu aikainen. Autolla huristettiin pikaisen aamupisun jälkeen, mutta onneksi matkan varrella pääsin vähän enemmän lenkkeilemään ja hoitamaan merkkailuja. "Pomo" haluaa kovasti kiittää Penttiä kyydistä, seurasta ja koko päivästä.

Matkattiin Heinolan raviradalle, jossa oli lunnikoirien erikoisnäyttely. "Pomo" bongasi grönlanninkoiran pennun ja heti intoutui selittämään, että grönlanninkoiraa hän on aina halunnut. Entäs lunnit?

 

Sitten tuijoteltiin shiboja, joita Henu haluaa ja "pomo" tietenkin myös haluaa jonkun japanilaisen.

Ja Raivo se vasta herättikin ihailua. Raivo on selvästi saanut nimensä luonteensa mukaan.

Mutta, kukas se siinä? Velipoika? Pitkästä aikaa. Mukava nähdä.

Mutta mehän oli tultu näyttelyyn! Elämäni pelasti Jaana, joka halusi panostaa minun esittelyyn. Osaanhan minä, jos on oikea tatsi narun toisessa päässä.

Jaanalla oli omakin koira, joka tietenkin pärjäsi.



Hyvin meni pöydälläkin. Huomioikaa häntä, joka on huolettomasti omalla paikallaan, eikä missään koipien välissä.

Joten kehään jouduin "pomonkin" kanssa. Oli siinä työ ja tuska pitää silmällä, ettei se nyt vain munaa kaikkea mitä Jaanan kanssa saatiin aikaan.

Ehkä se ei onnistunut kaikkea pilaamaan, kun ne antoi sille sertin. Mutta minullehan se olisi pitänyt ojentaa. Minähän tässä se hyvä tyyppi olen.

 Mihinkähän tuo "pomo" sen ruusukkeen aikoo piilottaa. Näenköhän minä sitä ikinä.

 Hassua katsoa toista lunnikoiraa. Melkein kuin katsoisi peiliin. Ollaan me oikeasti erilaisia, mutta kuvista on joskus vaikea erottaa. Silmistä näkee heti, kuka on kuka.

Tästä vain arvailemaan.

Silmät kyllä osaa sanoa ihan samoja juttuja. "Anna namu! Ole kiltti! Minulle!"

Tässä on kaikki saalis, pysti, ruusuke, todistus ja osallistumispalkintona saatu virkattu pöllö. Sain minä pussillisen makupalojakin, mutta mihin ne nyt hävisi? "Pomo" söi? Niin, ja osallistuinhan minä myös tassukilpailuun.

 

Ja arvostelu sertistä kuului: "Hyvät mittasuhteet. Oikealinjainen pää. Oikea-asentoiset aavistuksen pitkät korvat. Hyvä ilme. Oikeanmuotoinen, tilava rintakehä. Kaikissa raajoissa hyvät kaksoisvarpaat, erityisesti edessä ulottuvat maahan. Hyvä häntä. Hieman kapea lantio. Hyvä raajarakenne ja luusto. Rodulle tyypilliset liikkeet. Hyvä karva."