Nuuksiossa

Minuun on kuulemma jäänyt joku matkustelunegatiivisuus siitä viikosta, jonka vietin Unnin kanssa. Muuta ei sitten siitä viikosta sitten jäänytkään. Harmi, vaikka onhan se toisaalta helpottavaa, ettei tartte ottaa noita isänvelvollisuuksia kontolleen. Matkustelunegatiivisuus näkyy siinä, etten millään haluaisi mennä enää autoihin. Eilenkin "pomon" piti nostaa minut autoon vaikka Eppu odotti minua viereensä.

Mentiin katsomaan kuuluisaa Haltia rakennusta Nuuksioon.

Koirien olisi pitänyt jäädä ulkopuolelle koiraparkkiin. Ei jääty. Kuka sitä uskaltaa kullanmurunsa jättää moiseen paikkaan. Sitäpaitsi oli kuuma päivä, eikä tässä ollut mitään varjoa. Käveltiin siis vain ympäriinsä. Myöhemmin meni pilveen, joten nuo taluttajat käväisivät sisäpuolella, mutta eivät olleet hillittömän ihastuneita.

Kukkiin sentään oli "pomo" ihastunut, joten minun piti tietenkin poseerata. Tämähän on minulle tuttua puuhaa.

Yksi syy siihen, etteivät taluttajat olleet kauhean ihastuneita, oli se, että kaikki rannat lähellä olivat yksityisalueita, pääsy kielletty. Olisi ollut kiva käydä rannassa katselemassa, kun järvi kuitenkin on kovin kaunis. Mutta täältä ylhäältä vain vilkaistiin.

Jotain polkuja siellä oli, mutta koska sateen uhka oli koko ajan läsnä ja välillä vähän tihuuttelikin, käytiin vain sillä ainoalla näköalapaikalla, mikä oli tarjolla. Tässä ei vielä olla siellä, mutta lähellä kuitenkin. Nyt piti Epunkin poseerata. Otettiin sitten erilaisia ilmeitä, jotta kuvaajat olisi tyytyväisiä.

Olihan siellä jotain jänniä puunkäkkyröitä ja tällaista kalliomaisemaa, joka miellytti taas "pomon" silmää - ja kameraakin kait.

Ja sitten päästiin näille rakennetuille näköalapaikoille.

Oli se metsäkin kaunista. "Pomo" totesi, että varmaan ihan kiva paikka sopiville ihmisryhmille. Koirallisillekin kiva, jos eivät sisälle halua. Voipi olla, että jonain päivänä "pomo" käy tarkemmin tutustumassa itse taloonkin ja on sitten yhtä ihastunut kuin muutkin.

Me sitten suunnattiin tutummille paikoille. Tässähän on aina otettu juomakuva, joten niin nytkin.

Yleensä tästä jatketaan vain polkua eteenpäin, mutta nytpä mentiinkiin saareen. En ole siellä ennen käynytkään. Ja irtikin sain olla. Tosin askel vei aina niin kauas, että "pomo" huusi takaisin.

Eppu sen sijaan pysyi kiltisti lähellä leikkimässä keppien kanssa.

Uimaan se ei mennyt, mutta kova läträäminen oli käynnissä koko ajan. Minä pysyttelin ihan tiukasti kuivalla maalla. Niin innostunut en noista kepeistä ole, että yrittäisin niitä vedestä kaivaa esille. Oli mukava ilta. Kiitos Eppu ja Aulikki!

Kotona olivat saaneet koko talon raudoitetuksi ja huomenna kuulemma ruvetaan käärimään peitteisiin. Millaistahan sekin sitten tulee olemaan?

Ja ennenkaikkea, miten käy meidän auringonlaskukuvien, jos koko talo on pressujen peitossa. Tekisköhän ne meille kuvausläpän, jos pyydettäis?