Kaikenlaista mennyttä elämää

Meidän nurkilla on edelleen kaikenlaista rakennustavaraa. Katon korjaus edistyy ja pauke on kova. Mutta minä en pelkää :)

Kielotkin aloittelevat kukintaansa. Minulle maistuu nykyisin heinä aivan erinomaisesti. Tuoreesta vihreästä saa elinvoimaa. Syökääpä tekin!

"Pomon" lempipuut, pihlajat, kukkivat tänä vuonna aivan käsittämättömän runsaina. Meidän talon ympärillä on oikein hienoja pihlajametsiköitä.

Poseerauskuva tähän väliin ennenkuin siirrytään ikävämpiin juttuihin.

Kasvimaallakin on käyty. Pientä taukoa oli kaikessa, kun "pomon" käsi kipeytyi. "Pomo" alkaa olla jo aika romu. Aina jostain kolottaa. Parasta ennen päiväys lienee takana. Eilen käytiin sitten taas kitkemässä ja kuokkimassa. "Pomo" kiukustui tosi paljon, kun huomasi, että joku on varastanut meidän palstalta parhaat laudat. Siellä useampikin naapuri rakensi omalle palstalleen kasvilavoja, joku ilmeisesti meidän laudoista. "Pomo" oli niin vihainen, ettei uskaltanut suurempien kärhämien pelossa vielä kysellä keneltäkään. Mutta kunhan kiukku vähän tasaantuu, kysellään, että kuka katsoi oman kasvimaansa niin tärkeäksi, että voi viedä meidän laudat. Eikös se ole ihan yksiselitteisesti varkautta.

Raparperia on vaikka muille jakaa. "Pomo" teki kiisseliä, jota se sitten popsii. Minä en moiseen koske. Heinä, tuoreena, on minun juttu.

Valopääksi "pomo" minua joskus kutsuu. Noin kirkkaana välillä järjen valo hehkuu.

Aika paljon olen viettänyt aikaa sisätiloissa, kun "pomo" on potenut kättään.

Olen minä yrittänyt leikkiäkin välillä ja houkutella "pomoa" mukaan. Mutta eihän siitä ole mihinkään.

Pitäisi sitä koirakin ottaa elämässä huomioon, jos kerran koiran hankkii.