Palstalle päätti "pomo" lähteä aamukahvinsa jälkeen luultavasti siksi, että se toinen vaihtoehto olisi ollut siivouksen jatkaminen. Palstanyhertely vie aina voiton sisänyhertelystä. Jotain "pomo" siellä kasvimaalla nyhertelikin. Ainakin kasteli taas kaiken kasvavan
Yllättäin siellä oli satokausikin alkanut. Ennin ja Ellen äiti antoi useita avomaakurkun ja kesäkurpitsan sekä jättikurpitsan taimia. Nehän ovatkin viihtyneet. Kesäkurpitsoissa on monta pientä alkua ja yksi iso, joka joutui heti ruokalistalle. Avomaankurkkuja oli kymmenisen. Läsäksi mukaan lähti yrttejä ja salaatteja.
Viinimarjatkin ovat hissukseen kypsymässä
ja vadelmia tuli kupillinen vaikka vadelmien hoito on ollut jo pitempään ihan hunningolla.
Kotinyhertely sitten jäi vähemmälle, tai oikeastaan sotku vain lisääntyi. Onneksi huomenissa päästään - minäkin! - uusiin maisemiin. Katsotaan sotkuja sitten, kun palataan.
Kotinyhertely sitten jäi vähemmälle, tai oikeastaan sotku vain lisääntyi. Onneksi huomenissa päästään - minäkin! - uusiin maisemiin. Katsotaan sotkuja sitten, kun palataan.
Me toivotetaan Mûmak sulle ja Pomolle tosi kivaa aikaa siellä minne sitten olettekinn menossa. Meillä oli tänään minun kannaltani jännittävä ja todellakin kiva päivä.
VastaaPoistaKiitos toivotuksista. Kivaa meillä oli ja niin ilmeisesti sinullakin.
PoistaKirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoistaUpeat kurpitsat! Blogisi ei oikein anna kommentoida, hävitti ainakin 5 yritystäni, joten nyt vain nopeasti hyvää lomamatkaa sinulle! Siniliini
VastaaPoistaKiitos. Onpas mukava kuulla sinusta Siniliini. Mikäs ihme tätä blogia nyt oikein vaivaa. Toivottavasti eivät päätä poistaa.
Poista