Mukava käydä välillä lenkillä ilman, että täytyy kuulostella, missä seuraavaksi pamahtaa. "Pomo" yrittää ajoittaa lenkit niin, ettei ketään olisi liikkeellä. Siis ollaan ulkona aikaisin aamulla ja pahimpien rankkasateiden aikaan. Tänään sain kyllä peräti kahdenlaisia lievemmin rauhoittavia kotiin. Vielä en ole niitä nappaillut, mutta eiköhän jo huomenissa ole syytä.
Paljon ei kyllä nähdä muita koiriakaan näiden epämääräisten lenkkiaikojen takia. Lenkit ovat myös lyhyitä joskin niitä on enemmän kuin normaalisti
Onkohan tuolla sittenkin jotain hässäkkää?
"Pomo" jätti minut sitten illaksi yksin ja meni lasten luo. Mutta kyllä minä pärjäsin.
Meillä jo rätisi ja räiskyi iltalenkin aikaan. Tultiinkin sitten melkoisen vilkkaasti kotia kohti. Kotona piti ikkunan alla haukkua sille paukkeelle. Luultavasti vuosi tulee vaihdetuksi, vaikka koiruus viettääkin pahimman paukkeen ajan sohvan alta kurkkien.
VastaaPoistaHienoja kuvia taas susta, Mûmak.
Nyt alkaa täälläkin sota. Onneksi otin calmexia.
Poista