On meillä paketoitu lahjojakin. Taitaa olla joulu joskus tulossa. Siivoamista kyllä riittää vielä ikuisuuksiin. Lahjoista en tiedä. Ja miten se tuon "pomon" hammas alkoi juuri nyt taas oireilla, kun on ollut ihan hiljaa koko päivän.
Aamulla oli jännän värisiä taivaita, joitra piti tietenkin lenkillä kuvata. Minä olen kuvassa, jotta saatiin syy laittaa taivaskuvia blogiini.
Päivällä sitten iski tosi raju - ja lyhyt - lumimyrsky. Silloin oli ihan kiva, että oltiinkin sisällä eikä lenkillä. Parvekkeella piti toki kuitenkin käydä kokeilemass, miltä tuntui.
Onpa sulla tosiaankin nykyisin muhkea kauluri, Mûmak. Näyttää hyvältä. Ei ole pelkoa kurkkukivusta. Pomon hammas vaatisi lääkärillä käyntiä, ettei kehittelis ikäviä salaa siellä uuden paikan alla. Jouluna ei ole helppoa saada hammaslääkärille aikaa, joten nyt olis korkea aika soittaa.
VastaaPoistaIso ja pikku E näyttävät molemmat taas kasvaneen. Sulla onkin vilkasta niiden kanssa. Minä päääsen nauttimaan vain yhden Een seurasta ja siitäkin suht harvoin. Mutta kun tavataan pistetään juoksuksi ja halaillaan kaiken aikaa. Eet ovat kaikki hurjan kivoja, vai mitä, Mûmak.
Meidän sopraanojen pitää huolehtia kurkusta ;)
Poista"Pomolla" on ennenkin ollut tällaisia ongelmia isojen paikkojen jälkeen, joten se nyt odottelee vielä.
Eet on kivoja! Tykkään :)