"Pomo" on ilmeisesti niin sen uuden kirkasvalolamppunsa lumoissa, ettei muista aamuisin tarkkailla taivaita. Tosin se heräsi klomelta, joten voihan se olla vain niin uupunut, ettei huomaa mitään. Oli syy, mikä vain, se meinasi missata auringonnousun.
Kun huomasi, että pastellisävyt valtaavat maailman, syöksyi tietenkin kameroineen ulos. Kuu näyttää olevan suunnilleen puolikas, jote ei ainakaan kuuhulluus herättele "pomoa". Joku muu hulluus sillä on.
Lenkille tietenkin mentiin ja minä sain taas olla irti kallioilla. Epäilen vahvasti, ettei syynä ollut minun mukavuuteni vaan taas se kamerointi. Kivaa minulla kuitenkin oli. Pakkasta oli sen verran, että hanki melkein kantoi "pomonkin" ja minun oli kevyt juosta.
Lenkin jälkeen suunnistettiin kohti kultaista kotia. On se jännä, miten aurinko värjää maisemia ja koiria. Siellä alhaalla menee joku koira
ja minun korvissa on lunta, kun piehtaroin just.
Koiraa minä tässäkin tarkkailen. Se on "pomo", joka aurinkoa tuijottaa.
Päivä oli kaunis, joten lähdettiin ihan kunnon lenkille. Tuolla alhaalla on lumenkaatopaikka, jossa näkyy olevan vielä reilusti tilaa. Ja taustalla on Vanhankaupunginlahden suojelualue, jonne lumensulamisvedet sitten päätyvät keväällä.
"Pomo" naureskeli minulle, kun en halunnut kastella tassuja enkä hypätä yli noista sulista uomista. Eipä olisi pitänyt olla naureskelun varaa, Itse köpötteli kuin vanha mummo - joka se tietenkin onkin - ja vaati minua olemaan vetämättä, kun oli liukasta. Lintutornissakin käytiin, mutta ei me mitään tipuja nähty. Kotipihalla tosin talitiaiset virittelivät ihan kunnon kevätlauluja. Se kyllä tuntui mukavalta.
Tämä kuva on Herkkikselle aivopähkinäksi, tunnistettavaksi.
Taivas oli taas uudenvärinen, kun kotinurkille ehdittiin.
Piti sitä tietenkin käydä parvekkeeltakin kuvaamassa ja myöhemmin tietenkin vielä ne auringonlaskut.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti