Oletteko huomanneet, että nyt voi jo syödä ulkona.
Aamulla maa oli kevyessä kuurassa, vaikka me oltiin tavallista myöhemmin lenkillä. "Pomo" oli unohtanut laittaa kellon soimaan, joten se heräsi vasta kuuden jälkeen. Se on väsynyt ja stressaantunut, kun sen pitäisi muistaa ja kyetä hoitamaan kaikki valmiiksi ensi syksyyn.
"Pomo" teki siis pitkän päivän, mutta kun se palasi kotiin, lähdettiin yli kahden tunnin lenkille. Ilma oli hieno, joten kävely sujui. "Pomolla" on myös tapana patsastella, katsella, tarkkailla, joten minullekin jää aikaa nauttia lenkkeilystä. Lenkin aluksi käytiin palstaa katsomassa. Nuo on kaikki myyrän käytäviä. Tänne tullaan myyrämetsälle!
Sanoinko jo, että oli hieno ilma
ja "pomon" patsastellessa minulla oli aikaa tehdä minulle tärkeitä juttuja kuten esim. roskien siivoamista.
Ai, teillä on palstalla kasvamassa myyräkanta? Jännä viljelylaji. Ei kai teistä kumpikaan kuitenkaan myyriä syö?
VastaaPoistaTulevaisuuden innovaatio. Aamun lehti kertoi, että rotanlihaa on myyty pienen käsittelyn jälkeen, joten miksei myyränkin. Satoa ainakin näyttäisi olevan.
Poistamarsujakin syödään.miksei siis myyriä.proteiinia..
VastaaPoistaMinäkin söisin hyvin laitettuna.
Poista