Ei sitä pieni lunnikoira aina tiedä, mihin joutuu. Tänään mentiin Tampereelle. Tällä parvekkeella olen ollut aiemminkin.
Mutta mustikkametsässä, jonne sitten mentiin, en ole käynyt. Siellä riitti merkattavaa.
Ja siellä oli tilaa juosta.
Tietenkin minä sitten juoksin sen, minkä kintuista pääsin.
Mustikkametsän jälkeen mentiin hiekkakuopalle.
Sielläkin minä juoksin.
Mutta siellä voi kiipeilläkin. Näettekö minut?
Tässä on samaa kuvaa zoomattuna.
Herkkiksellä oli siellä ihan omat puuhat.
Hän teki saunavastoja.
"Pomolla" oli selvästi petoeläimen ruokavalio mutta minä sain tyytyä perusruokaani.
Lenkkimaastoissa ei kyllä ollut valittamista. Ja yöksi, tai yöllä, pääsin kotiin.
Moi Kukkulan Kunkku Mûmak! Joutuu tässä taas olemaan vähän kateellinen; sulla on selvästi virikkeellisempi elämä kuin meikäpojalla näiden kahden kuivan luumun kanssa elellessä. Tuskinpa tuo Palvelijatar luottaisi minuun niin paljoa, että pääsisin vapaana juoksemaan aidattomalla alueella. Sille jäi pysyvä trauma, kun talvella otin ritolat isolla pellolla ja menetin täysin kuuloni. Minä en koskaan tule luo kutsusta. Tyhmää, mutta minkäs luonnolleni voin ;(
VastaaPoistaMinulla on viime aikoina ollut ihan kivasti vaihtelua, mutta eiköhän se tästä tasaannu. Kutsuja kyllä kannattaisi kuunnella ainakin joskus.
VastaaPoista