Lauantai laiskotellen

Aamulla ei ollut kiire mihinkään, joten minä nukuin niin kauan kuin mahdollista.

"Pomo" oli niin huolestunut nukkumisestani, että pelkäsi minun masentuneen ja vei piristykseksi kotimäelle pitkästä aikaa. Enpä kauan ennättänyt vapaudesta nauttia kun aloittivat taas ammunnat. Mitä ihmettä ne viikonloppuna sotii? Kait niilläkin on viisipäiväinen viikko?

Kun ei piristys ulkona onnistunut, sain sisällä vähän aivovoimistelua.
 

Välillä piti kyllä käydä kuuntelemassa, miten sota edistyy.

 Sain tämän Jawalta, kun tämä on kuulemma liian helppo. En ymmärrä. Ei se minusta toistaiseksi ole ollut ollenkaan liian helppo.

Yritettiin sitten päivällä uudestaan lenkille, mutta jouduttiin kääntymään heti takaisin, kun sota taas syttyi. Myöhemmin sitten päästiin liikkeelle, tosin vesisateessa. Tärkeintä oli tietenkin, ettei enää paukkunut. Minua kuitenkin jänskätti edelleen.

Vasta kun pääsin kunnolla piehtaroimaan märässä ruohossa, elämä alkoi sujua.

Minähän en pelkää mitään!

 

Bassot jytkyivät edelleen, mutta enää ei hevimummon korvia särkenyt, eikä ilmeisesti hanhienkaan korvia sulkenut, kun osasivat hyvin suunnistaa. Tuo valo näkyy näissä kuvissa vain tylsän vaaleana läikkänä. Oikeasti se sykkii eri vareissä musiikin tahtiin. Ihan hienonnäköinen etenkin pimeän aikaan.

 Kuutamo ja hanhia. Hanhia oli välillä koko taivas täynnä.

Ja piti vielä muistaa, että puolen tunnin juoksulla kengät oli kuulemma ihan ok. Tänään tuli myös Midnight runnin osanottajapaperit. Siellä oli myös maksimiaika. Pitäisköhän viedä "pomo" huomenna kokeilemaan, miten kauan kymppi kestää. Tai jos se menis ihan yksin, ettei mun tarttis.