Keltakirjailua

"Pomo" heräsi taas hyvin aikaisin, mutta ulos mentiin vasta auringon noustessa. "Pomo" ihasteli auringon luomia kauniita kellertäviä sävyjä. Ei sitten ihme kyllä yhtään ihastellut kavereitteni kirjomia lumihankia. Aika outoa!

Olihan siellä ulkona toki kaunista

ja mukavaa, kun sain taas olla irti. Kotikalliolla ei ollut käynyt ketään,

mutta me tehtiin sinne kunnon polkuverkosto vastaisen varalle. Ja minä piirtelin kirkkaankeltaisia kuvioita kaikkialle. Se se on kaunista!

Keveässä pakkalumessa olikin helppo raivata polkuja, mutta kirjontatyöt syvässä lumessa vaativat taitoa.

Oli minulla mukavaa, mutta mieluusti olisin kamujakin tavannut. "Pomo" kyllä intoutuu lumileikeistä, mutta ei se kuitenkaan osaa niinkuin koirat.

 Vaikka muita koiria ei näkynyt, oli metsässä liikettä. Pyöreitä lintuja näkyi paljon. Näin pakkasella linnut ovat kovin pörheitä. Ilma siellä höyhenten välissä toimii eristeenä pakkasta vastaan. Taitaa monella ihmiselläkin olla untuvatakki pakkassuojana. Minulle riittää turkki.

Aika pilvinen oli tämä päivä, mutta pikkuisen kurkisti aurinkokin harson takaa. "Pomo" kävi Ennin ja Ellen seurana kuapungilla, mutta ei ottanut yhtään kuvaa. Se, jos mikä, on outoa. Mutta iltalenkillä vasta tapahtui katastrofi. "Pomo" ei viitsinyt ottaa kameraa mukaan pikalenkille pimeään. Ja sitten me nähtiin kaksi, siis KAKSI, metsähiirtä! Ensin "pomo" luuli, että polulla juoksee päästäinen, koska eläin oli pieni ja koska päästäisiä näkee suht usein hangella. Mutta pian näkyi häntä ja sitten koko tyyppi. Hiiri istui kauan paikallaan ihan nenäni edessä. Olin juuri käynyt Párekille kehuskelemassa, etten välitä myyristä ja nyt olin intopiukeena käymässä kimppuun. Toisaalta eihän nyt ollut kyse myyrästä vaan hiirestä Ihan eri juttu! No, "pomo" ei laskenut minua tekemään lähempää tuttavuutta ja hiiri pompahteli tiehensä pitkin tietä. Ja sitten parin minuutin päästä tien reunalla oli toinen metsähiiri, oli ja tuijotti hievahtamatta. Eikä meillä ollut kameraa!