Näsijärvi

Luonteeltaan lunnikoira on seurallinen ja iloinen, vaikka suhtautuukin vieraisiin usein aluksi hiukan varautuneesti. Perheeseensä se kiintyy vahvasti ja tarkkailee valppaasti ympäristöään. Se tarvitsee kohtalaisen paljon liikuntaa ja nauttii ulkoilusta. Koira ei ole koulutettavana kaikkein helpoimpia, koska sillä ei ole juurikaan miellyttämisenhalua. Erityisesti sisäsiistiksi opettaminen voi kestää varsin pitkään. Lunnikoira on myös melko herkkä haukkumaan.

Näin sanoo määritelmä, mutta välitetäänkö siitä. Ei, sanon minä! "perheeseensä se kiintyy vahvasti" ja silti minut jätettiin eilen illalla ihan yksin tänne vieraaseesn taloon. Jätin vähän kynsimisjälkiä oven pieleen ja lattiaa protestiksi vaikka väittivät, että kaikki oli vain minun parhaaksi. Niinhän ne aina sanoo. "Pomo" selitti, että kaupassa piti käydä, eikä sinne saa ottaa koiria ja että autossa olisi ollut liian kylmä odottaa ja että hyvä on minunkin tottua erilaisiin paikkoihin. Olen kyllä nyt pitänyt huolen, ettei minulta salaa livahdeta mihinkään.

Onneksi tuo liikunta ja ulkoilupuoli on sentään kunnossa. Aamulla "pomo" vielä lojuskeli sängyssä, kun Herkkis vei minut lenkille.

Ja päivällä lähdettiin kaikki vähän pitemmälle, autolla ensin ja sitten kävellen. Pakkasta oli vain jotain seitsemän astetta, eikä yhtään tuulta. Silti "pomon" sormet olivat taas jäässä.

Se otti kuvia ja valitti, että kuolee. Ihme mummo. Sehän neuloo koko ajan. Neulois itselleen kunnon kynsikkäät, kun ei ilmeisesti kuitenkaan voi olla kuvaamatta. On kaunista, on niin kaunista, se huokaili ja katseli maisemia koko ajan siihen tyyliin, että tuosta tulisi hieno kuva.

Olihan siellä puut paksussa huurteessa ja rannassa vähän jäätäkin vaikka enimmäkseen järvi oli sulana.

Lunnipoika piehtaroi heikoilla jäillä, eikä pelkää yhtään.

Jää tuntui hyvälle ja lumi maistui ja elämä myös.

Laiturillrkin mentiin vaikka "pomo" varoitteli, että ei saa pudota. Kenenkähän se luuli putoavan. Itse ei tullut. Väitti, että parempia kuvia tulee kauempaa. Ketähän se luuli hämäävänsä. Pelkäsi kuitenkin.

Vesi ja jää pitivät tosi mukavaa ääntä. Sitä pitäisi saada joskus äänitetyksi. Olisi rauhoittavaa kuultavaa, jos hermostuttaisi. Ja sulsta vedestä nousi kaunista usvaa ylös pehmentämään taivaanrantaa.

Näitä hienoja kuvauskohtia oli reitti tulvillaan ja "pomon" sormet umpijäässä. Aika harkitenhan se onneksi joutui kuvia ottamaan. Retken saldo oli viitisenkymmentä kuvaa. Ilman palelemista olisi päästy paljon enempään. Olisi ehkä saatu kuva siitä kivasta tyttökoirastakin, jonka kanssa sain vähän aikaa leikkiä ilman hihnaa. 

Mutta poishan meidän oli lähdettävä. Ruoka-aika edessä ja illalla linnan juhlien pukuloistoa.

Hyvää itsenäisyyttä kaikille!