Vuoden viimeiset auringot?

 Aamulla jäin vielä nukkumaan, kun "pomo" raahautuiaamukahville. Se sai jouluksi kirkasvalolampun, jonka loisteessa se istuu tuntikausia aamuisin. Mutta tietenkään ei mikään lamppu voi estää "pomoa"pitämästä taivaita silmällä. Ja eikös vain aurinko noussut värjäämään taivasta. Parvekkeelle tietenkin kamera kourassa syöksyi "pomo". Kuulin kyllä, mutta en viitsinyt nousta. Kamera oli kuvannut taivaanrannan, josta aurinko nousi ja vastakkaiselta puolelta kuun, joka vielä sinnitteli ylhäällä. Tilanne rauhoittui hetkeksi, mutta sitten "pomo" taas kolisteli parvekkeen ovia. Päätin sitten minäkin nousta tarkistamaan maailman tilan. Kauniita värejähän siellä taivaalla oli. Värit muuttuivat koko ajan, kun kuu hävisi näkyvistä ja aurinko kapusi kokonaan näkyviin. Ja koko ajan "pomo" hyppäsi parvekkeella, mutta ei viipynyt siellä pitkään kerralla, sillä ulkona oli pakkanen.

    
  

   

        

Lenkille lähdettiin, kun aurinko paistoi ja hanki kimalteli.

Pieni lentokone näkyi taivaalla. Meillä oli onnea tämän aamulenkin suhteen. Yhtään ilotulitetta ei kuultu pitkään aikaan. Tämä olikin ainoa päivän lenkeistä, kun saatiin tehdyksi pitkä reissu.

Mutta, kun oltiin jo ihan lähellä kotia, jysähti jossain. Mäessä tuli vastaan kaverini, mutta minulla oli vain kiire kotiin suojaan.  Minä en oikein pysty ajattelemaan järkevästi, kun pelottaa.

Iltapäivällä aurinko ja koko maisema verhoutui usvapilveen. Sekin oli ihan miellyttävännäköist. Lenkkeilyt jäivät aika tynkälyhyiksi. Jotenkin kävi niin, että tuskin oli ulos päästy, kun jossain pamahti. "Pomo" haki minulle apteekista rauhoittavia, kahdenlaisia, kun Thomas kiltisti soitti reseptin. Reseptilääke on varattu aattoon. Nyt pärjäillään noilla kevyemmillä. Mutta uusi vuosi ei ole lempijuhlani.

Eikä nuo kuvatkaan pysy järjestyksessä vaan hyppelevät ihan mihin vain.