Lenkille lähdettiin, kun aurinko paistoi ja hanki kimalteli.
Pieni lentokone näkyi taivaalla. Meillä oli onnea tämän aamulenkin suhteen. Yhtään ilotulitetta ei kuultu pitkään aikaan. Tämä olikin ainoa päivän lenkeistä, kun saatiin tehdyksi pitkä reissu.
Mutta, kun oltiin jo ihan lähellä kotia, jysähti jossain. Mäessä tuli vastaan kaverini, mutta minulla oli vain kiire kotiin suojaan. Minä en oikein pysty ajattelemaan järkevästi, kun pelottaa.
Iltapäivällä aurinko ja koko maisema verhoutui usvapilveen. Sekin oli ihan miellyttävännäköist. Lenkkeilyt jäivät aika tynkälyhyiksi. Jotenkin kävi niin, että tuskin oli ulos päästy, kun jossain pamahti. "Pomo" haki minulle apteekista rauhoittavia, kahdenlaisia, kun Thomas kiltisti soitti reseptin. Reseptilääke on varattu aattoon. Nyt pärjäillään noilla kevyemmillä. Mutta uusi vuosi ei ole lempijuhlani.
Eikä nuo kuvatkaan pysy järjestyksessä vaan hyppelevät ihan mihin vain.
Miten me ei huomattu noita hienoja värejä taivaalla lainkaan? Taidetaan molemmat kulkea kuono maassa, Palvelijatar ja minä. Hyvä, että sun Pomo tallentaa maailman kauneuden!
VastaaPoistaEi nuo välttämättä näkyneet kovin pitkään. Meillä on täällä hyvät näkymät ja oltiin aikaisin liikkeellä
Poista