Vahingossa pitkä lenkki

Aamulla vaikutti, ettei "pomo" pääse millään vauhtiin. Se taas lueskeli aamuyöstä ja heräsi silti ihan ajoissa eli oli ehkä väsynyt ja siksi jähmeä.

Illalla ja yöllä satoi ihan kunnolla taas, mutta näytti, että päivästä tai ainakin aamusta tulee kaunis.

Hienonmuotoisia ja - värisiä pilviä liikkui taivaalla,

kaikilla suunnilla.

Ikkunan läpi nousevaa aurinkoakin pääsi kuvaamaan. Tosin se piileskeli pilvien takana ja tyytyi vain värittämään pilven reunoja.

Isompia tuprahduksiakin näkyi, mitä lie ollut.

Ja puissahan on kauniin keltaiset värit edelleen.

Kuten sanoin, "pomo" ei ollut oikein vireessä eikä tiennyt, mitä tekisi . Jahkailtuaan aikansa, "pomo" totesi, etää koira (siis minä!) on ulkoilutettava ja päätti, että tehdään ihan pieni lenkki urheilukentän ympäri.

No, siinä kun käveltiin, "pomo" päättikin, että mennään nyt vähän pitemmälle. Jatkettiin kasvimaille. Siellä lammen rannalla "pomoon" iski kaipaus nähdä merta, 

joten jatkettiin kohti Vanhankaupunginlahtea.

Aika kuraista oli paikoitellen, eikä "pomolla" ollut sopivia kenkiä, kun mehän oli lähdetty vain kiertämään urheilikenttä.

Mutta ilma oli raikas, metsänraja usvainen

ja valo kaunis,

joten jatkettiin kasteisessa ruohossa eteenpäin.

Ruovikko on kauniin ruskea ja kaupunki taustalla aurinkoisen hurmaava,

Mutta minua kiinnosti paljon enemmän ohikulkevat koirat

ja kalliolammikoiden vesi.

"Pomoa" tietenkin kiinnosti maisemat. ja kun se näki, että vastarannalle paistoi aurinko, se sai taas uuden idean.

 Eteenpäinkö?

Oletko varma, että me jaksetaan vielä?

Eipähän meistä kumpikaan arvannut, ettei oltu edes puolivälissä lenkkiä vielä. "Pomolle" käy kyllä turhan usein nnäin. Lähdetään pikalenkille ja sitten jatketaan loputtomiin.

Me siis mentiin vanhankaupunginkoskelle asti.

Muitakin oli siellä liikkeellä, koiriakin. Niitä pidin silmällä.

Koski kuohui paikallaan entiseen tyyliin.

"Pomo" ihali tietenkin taas koskenkuohuja. Minä keskityin viestintään.

Pakko oli kuitenkin kuvauksia varten poseerata, vaikka naamalle lensi vesipisaroita.

Onkohan tuo Vantaan vesi niin puhdasta, että tässä voi huoletta seisoskella?

 Paljon tuolla vedessä on epämääräistä kuohua. Mutta toisaalta monet täällä pyytää kalaa, lippoaa. Syököhän ne saamansa siiat? Siikoja ne jokatapauksessa yrittää saada. Yksi kalastaja oli saanut ihan hyvänkokoisen lahnan, mutta ei se silti onnesta hyppinyt.

Maisema on kieltämättä hieno, jos tällaisesta tykkää.

 Noita vaahtopalleroita kyllä ihmettelen

ja vähän noita kauempana olevia koiriakin.

Ruvettiin palailemaan kotiinpäin.

Tässä vaiheessa "pomo" sitten päätti, että mennäänkin luontopolkua, eikä suorinta tietä.

Sillalta ainakin avautui mielenkiintoisia näkymiä.

Sorsasuku luuli, että meillä olisi jotain tarjottavaa. Ei meillä ollut. Ei oltu varauduttu.

Täällä vasta kuraista oli!

Kotimatka venyi niin, että "pomo" ei meinannut ehtiä avantoon, johon oli menossa. Onneksi kamera sammui, joten matka sujui nopsempaan ja nippanappa ehdittiin ajoissa.

Iltalenkki jäikin sitten aika lyhyeksi.

Parvekkeelta katseltiin Linnanmäen valoshowta ja sisällä seurattiin ruusujen aukeamista.