Viikonloppu meni

Sateisissa merkeissä meni viikonloppu. "Pomo" on muutenkin vähän syystunnelmissa, kasvattaa suojaavaa rasvakerrosta ympärilleen ja ajattelee harmaita. Onneksi sillä on vielä yksi viikko aikaa ennen töihinmenoa. Ehtii pohtia pohtimisensa ja ottaa suuntaa elämäänsä.

Mi ikävyys, mi hämäryys sieluni ympär'
kuin syksy-iltanen aution' maall'?
Turha vaiva täällä,
turha ompi taistelo
ja kaikkisuus mailman, turha!

LAUANTAI

Lauantaina lenkkini hoideltiin aika tiheään tahtiin aamupäivällä, mutta sen jälkeen olikin pitempi tauko. "Pomo" vietti laatuaikaa hevosten seurassa. Se on aina vain noihin hevosiin kallellaan ja kaipaa ratsaille. Onneksi ratsastamattomuuteen on useita hyviä ja kaikinpuolin päteviä syitä. Kannata enää tuon ikäisen ihmisen haaveilla joutavista. Jalat vain tukevasti maanpinnalla vaikka pää olisi pilvissä.

    

SUNNUNTAI

Sunnuntai oli sitten se harmaa päivä sekä säältään että fiiliksiltään. Onneksi "pomolla" on takuuvarma keino näihin alakuloihin, minulle erinomaisesti sopiva keino eli kävelemään, nyt ulos kävelemään.

Normaalia reittiä lähdettiin, mutta uutta oli potkulauta urheilukentän vieressä. Ei suostunut "pomo" sitä kokeilemaan vaikka lupasin, etten naura. Sanoin, että voin katsoa vaikka toiseen suuntaan, mutta ei auttanut.

Jatkuva sade on saanut purot vilkastumaan reippaasti

ja tuuli riepottanut lehdet puista.

Minulle ei ollut oikein selvää, mihin me ollaan menossa.

Sataa tihuutti koko ajan,

mutta se ei tuntunut "pomoa" haittaavan. Minua sateet ei tietenkään ole koskaan heilauttaneet mihinkään, joten eteenpäin vain taivallettiin, kun kerran tietä riitti.

Yritin tässä ehdottaa, että josko kartanomaisemiin olisi matka?

Ei kuulemma ollut. Siispä eteenpäin vaan. Metroja porhalsi ohi molempiin suuntiin, kun sillalla tallusteltiin. Metro on selvästi syysajoneuvo, pukeutunut ruskaväriin.

Sillat kiehtovat minua tavattomasti. Jyrkänteillä viihtyminen on minulla geeneissä. Parhaita ovat tällaiset sillat, missä alhaalla on meri. Saa mielen kaihoisaksi.

Siinä meitä sitten oli sillalla kaksi kaihomieltä.

Sillalla alkoi minullekin selvitä, mihin on matka. "Pomo" on koko kesän halunnut mennä Mustikkamaalle, mutta ei ole saanut aikaseksi. Siltä jää paljon elämässä kokematta ihan vain sen takia, ettei se saa aikaseksi. Mutta nyt oli ilmeisesti hyvä päivä meren katseluun,

sillä tavalla hyvä päivä, ettei siellä paljon mitään näkynyt. Sai kuvitella olevansa yksin keskellä ei mitään.

Se yksinolo oli ihan vain "pomon" päässä, sillä poluilla oli paljon muitakin kulkijoita, koiria ja ihmisiä.

Kummasti "pomo" kuitenkin onnistuu uppoamaan omaan mielikuvitusmaailmaansa.

Onneksi minä olen valppaana ja huolehdin, ettei mikään mörkö pääse meitä yllättämään.

Pakko mennä välillä käymään"pomon" luona, ettei se tunne itseään yksinäiseksi.

Rantakalliot olivat aika liukkaita, mutta minä osaan näissä maisemissa liikkua. "Pomo" raahautui eteenpäin sillä mummomaisella varovaisuudella, minkä se on sujuvasti omaksunut vanhenemisen myötä.

Parasta ehkä olisi, jos se tyytyisi vain kauempaa ihailemaan kalliota, jotka kyllä minustakin olivat aika hienoja. Vesi tosin oli pahanmakuista. Maistoin vain, en juonut.

Kotimatkalla tavattiin uhkaavasti tuijottavia tyyppejä. Eivät hievahtaneetkaan, ei heilunut häntä, ei kääntynyt pää.

Yritin lähemmäs, mutta ei niihin saanut kontaktia.

"Pomo" väitti, että ne ovat aivan vaarattomia, joten varovasti uskalsin lähestyä.

Ei se puraissut vaikka uskaltauduin kuonottelemaan.

Ei siitä kyllä mitenkään saanut selvää, oliko se uros vai naaras. Outo tyyppi todellakin!

"Pomon" mielestä meissä oli samaa näköä, mutta en minä omasta mielestäni ole noin puiseva.

Outoja otuksia oli myöhemminkin,

mutta ei enää niin pelottavia. Ja jos ette kerro kenellekään, uskon teille salaisuuden. Merkkasin kaikki nämä tyypit vaarattomiksi siltä varalta, että joku muukin erehtyy.

Kotiinpäin siis jatkettiin

melkein samaa reittiä kuin oli tultukin. Yritin saada "pomoa" uusille poluille, mutta sen mielestä oli jo kierrelty tarpeeksi.

Metrot jatkoivat kulkuaan

ja polkuja riitti valittavaksi.

Kotona yritin saada unen päästä kiinni vaikka "pomo" valvoi, rapisteli, kääntelehti ja syödä mässytti. Telkkarikin oli päällä, mutta jotenkin onnistuin kuitenkin vähän torkkumaan.


Jossain vaiheessa "pomokin" meni nukkumaan ja minäkin pääsin sänkyyn. En minä voi jättää "pomoa" yksin valvomaa. Kehnosti se nukkui, heräili ja lueskeli pitkin yötä.

Tänään on tulossa kaunis päivä ja ehkä tänäänkin mennään ulos. Tosin "pomo" on sopinut vesijuoksun keskelle päivää, joten ihan hirveän pitkiä lenkkejä ei varmaan tehdä. Jos tästä nyt edes aamupissalle pääsisi.